Boomin Boots

Countrymusiikki

Country on musiikkityyli, joka on peräisin Yhdysvaltojen eläosan osavaltioista, ja levinnyt sittemmin laajalti muuallekin maailmaan, mutta toisaalta myös säilyttänyt suosionsa syntyseuduillaan.

Yhdysvalloissa se on vuodesta toiseen radiokanavien soitetuin musiikkityyli. Musiikkityylinä country yhdistelee perinteistä folkmusiikkia ja pehmeämpää rock- ja bluesmusiikkia. Country on jakautunut useampiin alaluokkiin, jotka risteävät osittain myös päällekkäin toistensa kanssa.

Countryn suosio perustuu sen pehmään tyyliin, ja sanoituksiin, jotka ovat helposti samaistuttavissa. Lisäksi se yhdistelee useita soittimia, kuten pianoa, viulua, kitaraa ja huuliharppua, joten musiikista löytyy helposti jokaiselle jotakin. Tunnettu countrymusiikin keskus Yhdysvalloissa on Nashvillen kaupunki Tenneseen osavaltiossa, jossa järjestetään runsaasti erilaisia tähän musiikkityyliin keskittyviä tapahtumia ja konsertteja.


J. Karjalainen suomalaisen countryn edustajana

10 Dec 2019

J. Karjalainen on ehtinyt tehdä paljon musiikkia uransa aikana, ja countryhenkisyys on ollut usein mukana hänen repertuaarissaan. 2000-luvulla hänellä oli myös Lännen Jukka -kokoonpano, ja itse J. Karjalainen on hyvin perehtynyt lännen lokareiden meininkiin. Oikeastaan moni, joka ei mielestään pidä yhtään country-musiikista, voi kuitenkin olla suorastaan J. Karjalaisen fani.

Suuret artistit valloittivat Suomen vuonna 2019

6 Nov 2019

Vuosi 2019 alkaa olla taputeltu loppuun ja kyseessä oli todella käänteentekevä vuosi musiikkimaailmassa. Kuluneena vuonna Suomessa päästiin nauttimaan entistäkin enemmän maailmanluokan musiikkitapahtumista. Täällä pohjolassa vieraili nimittäin useampia nimekkäitä artisteja, joita ei myöskään koskaan aikaisemmin oltu Suomessa tavattu. Keitä nämä artistit olivat? Missä sekä milloin heidät nähtiin? Tästä aiheesta lisää alapuolelta. 

Metallica Hämeenlinnassa kesällä 2019

Yksi odotetuimmista sekä kesän suurimmista rock tapahtumista päästiin kokemaan Hämeenlinnassa, jossa Yhdysvaltalainen bändi nimeltään Metallica soitti hevimetallia tuhansille suomalaisille. Kyseinen keikka huipentui siihen, että bändi heitti Popedan “Kuuma kesä” kappaleen selkeällä suomenkielellä. 

Ed Sheeran Helsingissä kesällä 2019

Toinen kesällä mediassa musiikkitapahtumista oli Ed Sheeranin keikka Suomessa, tarkemmin Helsingissä. Kyseinen tapahtuma oli niin suosittu, että artisti päätti järjestää kaksi peräkkäistä esiintymistä, jotka pidettiin Malmin lentokentällä. Kyseessä oli suurin Suomessa järjestetty suurtapahtuma, mitä koskaan on päästy näkemään. Malmin lentokenttä oli myös erikoinen, mutta todella toimiva paikka järjestää kyseinen keikka. Ed Sheeran keräsi yhteen vaikuttajia sekä muita julkisuudesta tuttuja henkilöitä ja tunnelma oli katossaan molempina iltoina. 

Eric Clapton Helsinkiin kesällä 2020

Musiikin suurtähti Eric Clapton saapuu Helsinkiin kesällä 2020. Kyseessä on Euroopan kiertue, joka tulee kokoamaan kaikki Claptonin fanit yhteen. Tämä on takuulla yksi herran viimeisistä kiertueista, sillä 74-vuotias Clapton on kertonut avoimesti terveysongelmistaan. Suurimpana haittana hän on kertonut kärsivänsä tinnityksestä, jonka vuoksi hän tulee kuuroutumaan. Keikkalippujen myynnin alkamisesta ei ole tähän mennessä informoitu, mutta uskomme niiden menevän kaupan nopeasti. 

Elton John Hartwall Areenalle syyskuussa 2020

Popmusiikin legenda Elton John tullaan myös näkemään Suomessa syksyllä 2020. Kyseessä on Hartwall Areenalla järjestettävät keikat, jotka tullaan pitämään 22. sekä 23. syyskuuta 2019. Puheena on kiertue, joka tulee päätökseen vuonna 2021 ja sen on kerrottu olevan Elton Johnin viimeinen. Suomen lisäksi kiertueen keikkoja tullaan näkemään muuallakin Euroopassa. Elton Johnin musiikista päästään nauttimaan muun muassa: Saksassa, Espanjassa, Englannissa sekä Ruotsissa.

Rahoitusta keikoille

Unelmoitko supertähtien keikoista, mutta säästöt eivät millään kata keikkalippujen hintaa, haluaisit päästä nauttimaan kyseisistä hetkistä koko perheen voimin tai unelmissasi on VIP-paikat?

Vertaile parhaat rahoitusratkaisut Lainat.fi sivustolla. Siellä voit verrata jopa yli 20 toimijaa täyttämällä yhden lainahakemuksen. Kyseessä on suomen paras laina-opas, johon kannattaa tutustua, oli rahantarve sitten minkä suuruinen tahansa.

Jokamiehen festivaali juhlii bluesia ja rootsia

17 Oct 2019

Suomessa on pari kertaa järjestetty Jokamiehen festivaali, jossa on esiintynyt lähinnä bluesia, rootsia ja rockia esittäviä artisteja. Milloinkahan nämä festivaalit saataisiin järjestettyä uudestaan? Vuosina 2015 ja 2016 festarit pidettiin Tampereen Eteläpuistossa ja mukana olivat esimerkiksi Dave Lindholm, Honey B, Jarkko Martikainen ja Mikko Perkoila. Ehkä olisi aika laittaa juhlat taas pystyyn?